|
FM etunimi.sukunimi@helsinki.fi / firstname.lastname@helsinki.fi |
|
Tutkimusintressit aatelin historia (erityisesti 1800–1900-luvuilla)
Julkaisuja Tieteelliset artikkelit "Yhteiskunnan huipulla: eliittirakenne muutoksessa 1809–2009" / yhdessä Olli-Pekka Ruuskasen kanssa. S. 34–55. Valta Suomessa. Toim. Petteri Pietikäinen. Referee-artikkeli. Helsinki: Gaudeamus, 2010. "Emanuel Thelningin maapäivämaalaus ja Porvoon tapahtumat". S. 65–80. Suomen Museo 2007. Toim. Tuukka Talvio. Referee-artikkeli. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 2008. Saatavissa: http://www.1809.fi/lue_naee_koe/artikkeleja/fi.jsp "Suomalainen aatelisunivormu". S. 3–37. Gentes Finlandiae X. Skrifter utgivna av Finlands Riddarhus XI. Esbo: Frenckellska tryckeriaktiebolaget, 2007. Muut artikkelit "Kirkollistoimituskunta keisarivallan vaatteissa". S. 24–29. Keisarillisen Suomen Senaatin Kirkollistoimituskunnan ja Opetusministeriön matrikkeli 1809–2009. Opetusministeriön julkaisuja 2009:52. Helsinki: Opetusministeriö, 2009. Painamattomat opinnäytteet Aateliskorotetut yhteiskuntaryhmänä: suomalaista virka-aatelia 1809–1912. Suomen ja Pohjoismaiden historian pro gradu -tutkielma. 127 s. + henkilöhakemisto ja liitteet 63 s. Helsinki: Helsingin yliopisto, Historian laitos, 2006. Tiivistelmä... Aatelisunivormu: suomalainen aatelismies keisarivallan vaatteissa. Taidehistorian proseminaariesitelmä (laajennettu ja tarkistettu versio). 75 s. Helsinki: Helsingin yliopisto, Taiteiden tutkimuksen laitos, 2006. Konferenssipaperi Defining New Elite: Ennoblements in the Grand Duchy of Finland 1809–1912 (2008)
Suomen aateli: vaihtuvat pääomat ja yhteiskunnan muutos 1809–2005 Miten suomalaisen yhteiskunnan valtarakenne on muuttunut viimeisen kahdensadan vuoden aikana? Väitöskirjassani tarkastelen tätä kysymystä tutkimalla aatelin eli sääty-yhteiskunnan perinteisen eliittiryhmän muutosta laajan henkilöaineiston avulla ja uudenlaista teoreettista välineistöä kehittäen. Kyseessä on – yllättävää kyllä – ensimmäinen tutkimus, joka käsittelee Suomen 1800- ja 1900-lukujen aatelia kokonaisuutena. Emme itse asiassa tiedä, miten aateli tarkkaan ottaen syrjäytyi yhteiskunnan huipulta ja minkälainen ryhmä nykyinen suomalainen aateli lopulta on. Mitä tuon ryhmän piirteet kertovat suomalaisen yhteiskunnan ja sen eliittirakenteen muutoksesta sääty-yhteiskunnasta nykyhetkeen? Aateliskalenterien ja Tor Carpelanin Ättartavlor-teosten pohjalta tehdään aatelin kvantitatiivinen analyysi 1809–2005. Sen avulla saadaan ensimmäistä kertaa kokonaiskuva, paitsi aatelista, niin myös monista yhteiskunnallisen muutoksen – tai muuttumattomuuden – erityispiirteistä. Tutkimusohjelman teema valta käsitetään väitöskirjassa pääasiassa suhdekäsitteenä: se ilmenee yksilöiden ja yksilöiden muodostamien ryhmien välisissä suhteissa, mutta ei itsessään ole omistettavissa tai siirrettävissä. Sen sijaan ne resurssit, joihin vallankäyttö perustuu, ovat osin omistettavissa ja siirrettävissä – pitkälti myös suvuittain perittävissä. Nämä resurssit käsitteellistetään Pierre Bourdieun monitahoisina pääomina. Lähestymistavaltaan väitöskirja on lähinnä sosiaalihistoriallinen: siinä tarkastellaan aatelia ja aatelissukuja yhteiskunnan rakenteellisena ilmiönä – yksilön roolia, aineellista menneisyyttä, kulttuurisia tekijöitä ja poliittisen tapahtumahistorian usein käänteentekeviä vaikutuksia unohtamatta. Väitöskirja liittyy aatelin tutkimuksen uuteen nousuun, jonka eräänä lähtökohtana uusimman ajan osalta on yleisesti pidetty Arno J. Mayerin poleemista teosta The Persistence of the Old Regime (1981). Käsitystä 1800-luvusta modernisoituvana porvariston vuosisatana on pidetty liiaksi yksinkertaistettuna, ja perinteisten eliittien sopeutumista ja aktiivisia strategioita on korostettu osin vielä 1900-luvunkin osalta. Läheinen esimerkki uudesta tutkimuksesta löytyy Ruotsista, jossa Göran Norrbyn väitöskirja on saanut otsikokseen Adel i förvandling: adliga strategier och identiter i 1800-talets borgerliga samhälle (2005). Väitöskirjani on myös osa eliittien tutkimusta, jonka ajankohtaisuus näkyy muun muassa European Social Science History Conferencen eliittiverkoston vilkkaassa toiminnassa. Perinteisen historiantutkimuksen osalta väitöskirja kytkeytyy siihen kulttuurisen sosiaalihistorian perinteeseen, jota edustavat muun muassa Kaarlo Wirilanderin klassikko Herrasväkeä (1974) ja Raimo Savolaisen hallintohistoriallinen tutkimus Suosikkisenaattorit (1994). |